 |
MYYJÄTARINOITA WULFFILTA
|
 |
Teemu Piispanen
aluemyyntipäällikkö Wulff Unibind
Menestyminen ruokkii menestymistä
"Kun sain paperit Kauppakorkeakoulusta mietin, mitä tekisin seuraavaksi. Olen aina ollut tavoitteellinen ja viihdyn salibandykentällä - päätin etsiä työpaikan, jossa on samanlaista draivia. Belttonilla on juuri sitä oikeaa meininkiä. Lisäksi myyntityössä voi oman tekemisen määrällä vaikuttaa tulotasoon. Täydellistä! Energiaa minulle antaa työn itsenäisyys: vastuu omasta tekemisestä ja vapaus. Ja ennen kaikkea se, että saan asettaa itselleni juuri niin paljon tavoitteita, kuin haluan."
Mikko Korhonen Myyntipäällikkö Wulff Unibind
Tulevaisuus löytyy kuvakirjasta
"Törmäsin konsernijohtaja Vienolaan Nilsiän baarissa. Kysyin töitä ja sain. Se oli ensimmäinen kauppani Belttonille. Mielestäni olennaista myyntityössä on ajatus; enemmän töitä, enemmän palkkaa. Maatilan poikana olen aina ollut kova tekemään töitä. Olen työskennellyt metsurina, hissipoikana, maatalouslomittajana, baarimikkona, pr-isäntänä jne. Kaikesta aiemmasta työ- ja elämänkokemuksesta on hurjasti hyötyä myyntityössä. Tällä hetkellä tulevaisuuteni löytyy PhotoBookista: kuvakirjatuotteista ja -palveluista. Joku päivä aion kuitenkin jatkaa maatilallisena Nilsiässä. Siinäkin työssä menestymiseen myyntityö luo vankan pohjan."
Jussi-Pekka Kajaala
Aluemyyntipäällikkö Wulff Rader
Wulff Academystä potkua myyntityöhön
"Aloitin myyjänä Raderilla syksyllä 2009. Olen pitänyt työn vastuullisuudesta ja vapaudesta oman tekemisen suhteen. Myös provisiopalkkaus ilman bonusrajoja tai -kattoja miellyttää minua ja antaa mahdollisuudet erinomaisiin ansioihin. Työnteon ohella olen opiskellut Wulff Academyssä kolmen opintomoduulin verran. Olen saanut koulutuksista uutta näkökulmaa omaan tekemiseen. Oppien avulla tilanteita on ollut helppo pilkkoa osasiin ja löytää niitä kohtia, joissa on mahdollista parantaa. Wulff Academy on hyvä myynnin osaamisen kehityspolku. Innostavalta kouluttajalta on saanut mukaansa osaamisen siemeniä, jotka kasvavat ammattitaidoksi arjen tekemisessä."
|